Hyvinvointialue, älä unohda syrjäseutua

Suomessa käytiin aluevaalit tammikuussa 2022, joissa päätettiin hyvinvointialueiden aluevaltuustoon päättäjiä. Aluevaltuuston tarkoitus on päättää ihmisten hyvinvointiin liittyvistä asioista kuten terveyspalveluista ja mielenterveyspalveluista, joiden saatavuus ja laatu eivät ole parhaimmasta päästä tällä hetkellä meidän Etelä-Savon alueella. Minusta Etelä-Savon sote alueen tärkeimpiä tehtäviä pitäisi olla syrjäseutujen palveluiden saatavuuden parantaminen. Nimittäin Etelä-Savossa on hyvin paljon syrjäseutuja ja pieniä kyliä. Itse asuin Punkaharjulla 15 vuotta ennen kuin muutin opiskelemaan Savonlinnaan. Olen hyvä esimerkki siitä, minkälaista on lähteä syrjäseudun syrjästä omien terveyspalvelujen ääreen. Ensinnäkin ainut kulkuvälinen jolla päästiin terveyspalvelujen ääreen on auto. Jonka ajamisessa nykyisin on huomioitava bensan hinta, joka on älyttömän iso summa syrjäseudulla asuville joilla lähimpään päivystykseen esimerkiksi voi olla 60 km suuntaansa. Jos nykymaailma velvoittaa sen, että terveyspalvelut keskittyvät kaupunkien keskustaan pitää niiden saatavuudessa huomioida se, että miten syrjässä asuvat ihmiset pääsevät niiden ääreen, koska hyvinvointi kuuluu kaikille. Aluevaltuustolta toivon ratkaisuja siihen voisiko syrjäseudun terveyskeskuksien saatavuutta parantaa syrjäseudun ihmisille jotka ovat jääneet syrjään alueellisessa politiikassa ja jo nyt kärsivät autoa tankatessa.

Terveisin,
Saara Laukkanen, Savonlinnan nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja nuori vaikuttaja
syrjäseudulta